Jenni, 35 vuotta, on nykyään kahden lapsen äiti. Vielä viitisen vuotta sitten hän oli korkeastikoulutettu sinkku. Kaunis ja koulutettu nainen ei kuitenkaan viihtynyt ravintoloissa tai muissa perinteisissä sinkkujen kohtaamispaikoissa.

- Aluksi suhtauduin nettitreffeihin epäluuloisesti, mutta heti ensi yrityksellä "se oikea" osui kohdalleni, Jenni kertoo. Jenni oli ollut jonkun aikaa sähköpostiyhteydessä nettitreffisivuston kautta löytämänssä miehen kanssa ennen kuin hän uskalsi tavata miehen.

- Tapaaminen jännitti, sillä en tietenkään voinut olla varma siitä, minkälaisen kuvatuksen tapaisin Helsingin keskustassa sijaitsevassa kahvilassa. Oliko mies todella sitä, mitä hän oli kertonut? Vai oliko kaikki pelkkää silmänlumetta, kuvitelmia ja paranneltua totuutta?

Insinööriksi netissä esittäytynyt Tapio oli kuitenkin juuri sellainen, kuin minkälaisen kuvan Jenni oli hänestä saanut netissä. Tai oikeastaan parempikin, sillä vaatimattomana suomalaisena miehenä Tapio olikin todellisuudessa diplomi-insinööri ja töissä kansainvälisessä suuryrityksessä.

Jennin ja Tapion kemiat synkkasivat heti ensitapaamisesta lähtien. Muutaman kuukauden kuluttua pariskunta muutti yhteen, ja ensimmäinen lapsi seurasi kahta vuotta myöhemmin.

- Nettitreffit tekivät elämästäni täydellisen. Siksi voin suositella nettitreffejä kaikille kaltaisilleni koulutetuille naisille, toteaa Jenni.
1/14/2012 06:50:01 am

Mahtavaa että jenni löysi kumppanin noinkin helposti kun tuntuu siltä että nykyään pitää yrittää kauheasti toisen hurmaamisen vuoksi kun standardit on noussut median myötä.

Reply
8/2/2012 06:32:27 am

On mielestäni hieman kummallista, miten edelleen niin monet suhtautuvat nettitreffeihin epäluuloisesti ennen kuin kokeilevat seuranhakua netissä. Itse ainakin tunnen vaikka kuinka monta paria, joiden tapaamisen nettitreffit ovat mahdollistaneet. Luulisi, että lukuisat netin kautta muodostuneet onnelliset suhteet olisivat muuttaneet ennakkoluuloja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Oli kuitenkin mukava lukea, että Jenni kokeili nettitreffejä ennakkoasenteistaan huolimatta.

Reply



Leave a Reply.